Tässä artikkelissa tarkastellaan lautapelaamista 1900-luvun vaihteesta 2017-luvulle ja käydään kääntymässä Kansalliskirjastossa Suomen lautapeliseuran kanssa. Kansalliskirjasto järjesti kutsujoukolle tarkoitetun lautapelitapahtuman 12.4.2017, jossa kutsuvieraat saivat tutustua osaan kirjaston kokoelman peleistä. 

Pelitutkimus, eli ludologia, jaetaan yleensä kolmeen koulukuntaan: sosiologiseen koulukuntaan – miten pelit vaikuttavat pelaajiin, humanistiseen koulukuntaan – miksi ja miten ihmiset pelaavat sekä teollis-taloudelliseen koulukuntaan – miten pelejä pitäisi tehdä, jotta ne olisivat hyviä ja toimivia. Tämän artikkelin kirjoittaja ei ole ludologi, eikä historioitsija, vaan pelaaja, joten artikkeli poukkoilee koulukunnasta toiseen ja sisältää tieteellisten faktojen sijaan paikoitellen mielipiteitä.

Kansalliskirjaston pelikokoelma perustuu vapaakappaleoikeuteen, joten periaatteessa kokoelmasta pitäisi löytyä kaikki koskaan Suomessa julkaistut lautapelit. Osa lautapelitapahtuman peleistä on esitelty tässä artikkelissa.

Ennen toista maailmansotaa

Lautapelaamista on harrastettu Suomessa jo ennen itsenäistymistä, toisin sanoen, jo 1800-luvulla on julkaistu lautapelejä suomeksi. Kansalliskirjastosta pelejä löytyy 1862-luvulta lähtien. Kokoelman luettelointi on kuitenkin osittain kesken, joten vieläkin vanhempia pelejä saattaa ilmiintyä. Pelejä pelattiin edellisen vuosisadan vaihteessa samoista syistä kuin nytkin: ajanvietteenä, opetuksellisissa tarkoituksissa ja simulaatioina. 1900-luvun alun kaksi ehkä kuuluisinta peliä: Landlord’s game ja Gavitt’s stock exchange  ovat näistä hyviä esimerkkejä. Näistä ensimmäinen peli Landlord’s game – tunnetummalta nimeltään Monopoli – oli alunperin opetuspeli, jonka tarkoitus oli osoittaa, miten maanvuokraus ja -verotus toimivat ja kuinka vuokralaiselle käy ohraisesti. Jälkimmäinen simulaatiopeli Gravitt’s stock exchange taas patentoitiin nimellä Pit tai the Pit ja sen tarkoitus oli simuloida hauskalla tavalla tavarapörssin kaupankäyntisalin toimintaa.

Kuvassa saattaa hyvinkin olla koko Suomen vanhin Monopoli-peli.

Monopoli ja Pit ovat myös hyviä esimerkkejä siitä miten 1900-luvun alussa pelejä suunniteltiin ja julkaistiin. Yksi suunnittelija keksii idean, tuottaa testiversioita ja esittelee niitä. Jos joku prototyypeistä vaikuttaa lupaavalta, hän ryntää patentoimaan sen, yrittäen samalla löytää sille julkaisijan. Toiset kopioivat idean, muokkaavat sitä ja toimivat samoin. Lopulta joku päätyy oikeuteen jonkun kanssa ja se voittaa, jonka patentti on paras – tai vaihtoehtoisesti kaikki häviävät. Toinen Yhdysvalloissa käytetty tapa suojella pelejä ovat tavaramerkit, jotka olivat käytössä jo vuosisadan alussa.

Suomessa tavaramerkkilaki astui voimaan vasta sotien jälkeen ja Suomessa peleille ei edelleenkään myönnetä patentteja. Suomessa pelejä suojellaan kopioinnilta pääsääntöisesti tavaramerkeillä ja tekijänoikeudella niiltä osin kuin peli ylittää teoskynnyksen.

Peleillä on pyritty vaikuttamaan samalla tavalla ihmisten mielikuviin ja vahvistamaan vallassa olevia mielikuvia ja näkemyksiä kuin postikorteilla ja julisteillakin. Tutkija Henna Yläsen artikkelissa Kansakunta pelissä, nationalismi ja konfliktit 1900-luvun alun suomalaisissa lautapeleissä käsitellään lautapelejä tästä näkövinkkelistä. Kuten artikkelista voi lukea, suurin osa 1900-luvun alun peleistä voitiin niputtaa kahteen luokkaan “heitä noppaa ja liiku” -peleihin ja sotapeleihin. Näimme Kansalliskirjastossa useampia edustajia molemmista. Vanhin näkemämme peli, jota emme pelanneet, oli Helsingin peli. Sen tarkoitus oli tutustuttaa ihmisiä Helsingin merkittävimpiin kohteisiin heittämällä noppaa ja liikkumalla. Tämän pelin ensimmäinen painos on julkaistu 1904.

Helsingin peli 1904.

Toinen 1900-luvun alun mielenkiintoinen lautapeli oli Turnajaispeli vuodelta 1914. Tämän pelin kopiota pääsimme myös kokeilemaan. Turnajaispeli on hyvä esimerkki mekaniikasta, joka on kopioitu uudestaan ja uudestaan lukuisiin eri peleihin.

Isäni ja isäni veli muistavat pelanneensa nuorina Korsu-peliä (1944), jossa on sama perusidea kuin Turnajaispelissä, mutta Korsussa ylin nappula oli eversti ja ainoa nappula, joka saattoi lyödä everstin oli sissi. Korsu-pelissä nappulat myös ilmeisesti liikkuivat eri tavoin arvoistaan riippuen. Isäni veli luonnehtikin peliä eräänlaiseksi sotashakiksi. Korsu-pelissä vallattava kohde oli tietysti vastustajan korsu. Myös serkku muistaa pelanneensa peliä ja muistelee pelin olleen strategiamielessä jollakin tavoin rikki.

Sama pelimekanismi on hiottu loppuunsa Stratego-peliperheessä, joka ensimmäisen kerran julkaistiin myös vuonna 1944. Stratego-pelin 1970–80 lukujen inkarnaatio kuului lapsuudenystäväni Mikin lempipelehin ja sitä tulikin pelattua useamman kerran. Mikin versiossa nappulat olivat muovia pahvin ja puun sijasta ja edustivat modernia jalkaväkeä vahvistettuna neljällä liikkumattomalla nappulalla, tykillä.

Oletettavasti ensimmäinen saman mekaniikan tunnettu peli oli ranskalainen L’Attaque vuodelta 1908, jolle myönnettiin Ranskassa patentti vuonna 1909.

Replika vuoden 1914 Turnajaispelistä.

Toisesta maailmansodasta vuosituhannen vaihteeseen

Oma henkilökohtainen preferenssini on, etten pelaa sotapelejä, mutta on olemassa pari merkittävää poikkeusta. Yksi poikkeus on nyt Kansalliskirjastossa pelaamani Ilmajääkärit. Ilmajääkärit on peli, jonka ensimmäisen kerran näin isäni lapsuudenkodin kamarin kaapissa ollessani koululainen. Olin juuri oppinut lukemaan ja pelin säännöt olivat vanhempaa suomea, eivätkä auenneet minulle. Muistan katselleeni ja ihmetelleeni peliä useampana vuonna veljeni kanssa sekä pohtineeni onko siinä kaikki nappulat tallessa vai ei. Sitten peli katosi kamarin kaapista. Talo oli ollut asumaton jo vuosia, isoisä kuoli ennen kuin synnyin ja mummostakin aika jätti ennen kuin olin edes koululainen. Asumattomana talo oli talvisin täysin lämmittämätön. Joko hiiret ja kosteus söivät pelin tai tädin miehen pojat sen lopulta kotiuttivat. Peli on julkaistu 1954 – kahdeksan vuotta sen jälkeen kun sukulainen, joka lähetti joululahjoina pelejä isälleni, sedälleni ja tädilleni, kuoli. Peli oli siis todennäköisesti kuulunut alunperinkin tädin miehen pojille. Joka tapauksessa, Ilmajääkärit-peli jäi verkkokalvoilleni kummittelemaan, kunnes se nyt löytyi Kansalliskirjastosta.

Ilmajääkärit vuodelta 1954.

1950–60 luvut olivat suomalaiselle pelliteollisuudelle merkkivuosikymmeniä, jolloin nähtiin kaksi kansallista hittiä: Afrikan tähti (1951) ja Kimble (1967). Peliyrityksissä tapahtui myös paljon, kun useampi pelejä julkaissut taidepainotalo sulautui yhdeksi. Muutoksien jatkuessa Afrikan tähti päätyi lopulta Pelikolle ja Tactic nieltyään sisäänsä useampia suomalaisia pienempiä yrityksiä omistaa nyt Kimblen lisenssin. Kimble oli alunperin amerikkalainen Trouble-peli vuodelta 1965, jonka Aaro Heljakka lisensoi ja nimesi uudelleen amerikkalaisen Takaa-ajettu tv-sarjan päähenkilön Richard Kimblen mukaan.

Ensimmäinen suomalainen painos 1967.

Suomessa pelattiin 1900-luvun loppuun pääsääntöisesti pelejä, joissa teema oli vahva osa peliä. Peleissä oli usein kertomus, joka eteni pelin edetessä sekä maailma, joka selitti pelissä tehtäviä asioita ja tapahtumia. Poikkeuksen tähän muodostivat klassiset korttipelit sekä vanhat lautapelit, kuten esimerkiksi shakki ja go. 1990-luvun alussa alkoi muutos lautapelirintamalla. Saksassa päätettiin keskittyä lautapelien laatuun ja perustettiin Spiel des Jahres -palkinto, josta suunnittelijat vuosittain kilpailevat. Tämä johti pian siihen, että kehitettiin kaksi uutta menestyspeliä: Klaus Teuberin Die Siedler von Catan (nykyisin pelkästään Catan) (1995) ja Klaus-Jürgen Wreden Carcassonne (2000). Catania on myyty maailmalla yli 16 miljoonaa kappaletta ja Carcassonnenkin painosmäärä ylittää piakkoin Suomen väkiluvun. Molemmat menestyspelit ovat niin kutsuttuja europelejä, joissa pääpaino ei ole kertomuksella tai teemalla vaan pelin mekaniikalla. Europeleissä on harvemmin suoraa pelaajien välistä konfliktia tai pelaajaeliminaatiota, kuten esimerkiksi monopolissa voit pudota pelistä pois ensimmäisen 15 minuutin jälkeen ja katsella seuraavat 2 tuntia muiden pelaamista. Europellien vastakohdaksi on muodostunut amerikkalaisten pelien koulukunta, jossa taas tarinalla ja teemalla on suuri vaikutus ja pelaajien väliset suorat konfliktit ovat hyvin tyypillisiä. Europelien ihailijat kutsuvatkin amerikkalaistyylisiä pelejä “ameritrashiksi”. Eri pelilajeista voit lukea enemmän Lautapelioppaasta. Yksi 1990-luvun vahvoja pelisuunnittelijanimiä on matematiikan professori Reiner Knizia, jonka ludografiassa (luettelo peleistä, joita henkilö on ollut tekemässä) on jo nyt useita satoja julkaistuja lautapelejä. Kniziaa pidetään yhtenä europeli-koulukunnan oppi-isistä, jonka pelituotanto vain jatkuu.

Suomalaisen pelisuunnittelun renessanssi

Ensimmäinen suomalainen moderni hitti lautapelimaailmassa oli 2011 julkaistu Touko Tahkokallion Eclipse. Peli ei suinkaan ollut viimeinen, eikä ensimmäinen Toukon ludografiassa, mutta se on ensimmäinen suomalainen peli, joka on onnistunut keikkumaan useamman vuoden BGG:n parhaiden pelien kymmenen parhaan pelin joukossa ja edelleenkin löytyy tätä kirjoittaessani sijalta 20. Henkilökohtaisesti en laske Eclipseä europeliksi, koska pelaajien välinen suora konflikti on olennainen osa peliä. Ameritrashiakaan Eclipse ei ole, sillä vaikka avaruus ja muukalaiset ovat erittäin tärkeä osa pelin tunnelmaa, niin Eclipse toimisi pelillisesti varmaan ilman avaruusteemaakin, mutta tuskin yhtä hyvin.

Eclipse 2011.

Toukon menestys maailmalla innoitti uusia suomalaisia pelisuunnittelijoita kokeilemaan maailmanvalloitusta. Yksi viimeisimpiä on Kalle “kuula” Malmiojan Honshu (2016) , josta on otettu jo toinen suomalainen painos, toinen jenkkipainos on tulossa ja peli on jo julkaistu kymmenenä eri kieliversiona.

Honshu 2016.

Kansalliskirjaston pelejä ei voi lainata, eikä niitä voi pelata kuin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kokoelman peleistä osa löytyy Doriasta, jopa sellaisessa muodossa, että peleistä voi tehdä itselleen pelattavan kopion. Kokoelman pelejä voi toki tutkia, mutta ei pelata, myös Kansalliskirjaston erikoislukusalissa.

Kansalliskirjastossa järjestetystä pelitapahtumasta ja siellä pelatuista peleistä löydät tietoja myös Suomen pelimuseon Facebook-sivulta, Lautapelioppaasta sekä Lautapeliseuran blogista. Kansalliskirjasto teki myös tapahtumasta videon, joka on katsottavissa YouTubessa.

Eclipsen, Monopolin, Pitin, Afrikan tähden, Kimblen ja Honshun löydät Ropeconin lautapeliosastolta. Tervetuloa heinäkuussa pelaamaan!

Mauri Sahlberg